1900-luvun alusta peräsin oleva murresana elää puhekielessä ainakin Etelä-Pohjanmaalla vahvasti edelleen. Se kätkee sisäänsä vahingoniloa, ivaa ja ilkkuvaa naurunalaiseksi tekemistä toisten kuullen. Äikkistely liittyy jonkun epäonnistumiseen tai mokaan tai tilanteeseen, joka nostetaan esille ja johon kiinnitetään suuriäänisesti huomiota.
Olen erityisluokanopettajavuosieni aikana täyttänyt erikoissairaanhoidon pyynnöstä lukuisia kaavakkeita ja lomakkeita oppilaiden tutkimusjaksojen aikana. Näissä yhtenä toistuvana kriteerinä esim. käytös- ja uhmakkuushäiriöön on lapsessa esiintyvä kostonhalu, vahingonilo ja ivallisuus. Käytös- ja uhmakkuushäiriöt ovat usein liitännäisdiagnooseja esimerkiksi neuropsykiatrisesti oireilevien lasten keskuudessa, mutta silti olen aina miettinyt suomalaisen kasvatusilmapiirin vaikutusta lasten kasvuun ja kehitykseen. Tai yksittäisen kasvatusvastuullisen henkilön vaikutusta herkkään lapseen äikkistelyllä ja nonsoleeraavalla ohittamisella. Kasvattamiseen sekä vanhemmuudessa että ammattiroolissa liittyy aina myös kysymys vallan käytöstä ja määrittelystä.
Tämän blogitekstin herätti ohikulkumatkalla kuulemani keskustelu oppituntitilanteessa, jossa kasvatusvastuullinen toisti oppilaalle koko luokan edessä useaan otteeseen ”Äikkistä, sen siitä saa! Aivan oikein sulle!” Oppilas oli päätynyt itselleen epäedulliseen tilanteeseen ohjeista ja säännöistä huolimatta ja sai kantaa seuraamukset. Olisiko tilanne voitu ratkaista toisella tavalla? Mitä tapahtuu koululuokassa, kun oppilaat tunnistavat edellä mainitun tilanteen toimintatavan? Vaikuttaako äikkistely suoraan vain sen kohteena olleeseen lapseen vai voiko tilanne triggeröidä jossain toisessa oppilaassa jotain sellaista, josta aikuiset eivät ole edes tietoisia?
Syyllistävä, ankara kasvatus ja häpeällä kasvattaminen ovat valitettavasti kuuluneet vahvasti suomalaiseen kasvatusilmapiiriin. Sotavuodet ja pula-aika vaikuttavat edelleen ylisukupolvisena traumana. Sodasta selviytyminen asetti elämälle erilaiset raamit, eikä turhasta saanut valittaa. Sota-ajan lapset eivät saaneet nähdä isiensä tunteita ja se vahvisti ajatusta, etteivät pojat ja miehet itke. Surullista kyllä, tunnekylmään kasvatukseen voi törmätä edelleen. Tapa kohdata ja asettua vuorovaikutukseen toisen ihmisen kanssa kumpuaa aina omasta kasvuympäristöstä ja lapsuudesta. Ilkkumisesta ja toisten virheille nauramisesta on omassa lapsuudenkodissa ja/tai kaveriporukoissa saattanut vahvistua toimintamalli, jossa on hyväksyttyä käyttää tietoa heikkoudesta toista vastaan, nolata ja saattaa naurunalaiseksi.
Häpeä
Pieni määrä häpeää voi toimia meidän suojanamme ohjatessa toimintaamme. Kun häpeää on liikaa, se alkaa haitata elämää. Häpeä on sietämätön tunne, jonka kaikki tunnistamme. Tunne, joka voi toimia katalysaattorina useiden suoritustemme takana. Häpeä on hyvin fyysinen tunne ja voi näyttäytyä kehossa samanlaisena kuin pelkokeskuksen aktivoitumisessa. Häpeän tunne on kuin nopea humahdus johonkin oman kehon ulkopuolelle. Kehossa kohoava stressihormonitaso voi saada kädet hikoilemaan, sydämen hakkaamaan, katseen tippumaan, äänen särkymään, puheen ehtymään tai toisaalta ryöppyämään hallitsemattomasti. Tunne, joka on niin vahva ja kielteinen, että sitä ei haluta kohdata, voi saada ihmisen piiloutumaan roolin taakse. Kouluajoilta meille kaikille tuttuja ovat luokan pellen, johtajan ja mielistelijän roolit. Nämä voivat näkyä yhä edelleen aikuisuudessa työpaikoilla tai muissa sosiaalisissa tilanteissa.
Äikkistely luo tilanteita, joita on turvallista tutkia jälkikäteen yhdessä lapsen kanssa. Jokainen tekee elämänsä aikana häpeän tunnetta nostattavia virheitä, ja on tärkeää oppia hallitsemaan omia tunteitaan. Yhdessä voidaan myös miettiä, että mikä olisi pahin mahdollinen asia, mitä voisi äikkistelystä seurata ja olisiko se lopulta paha lainkaan? Ja vaikka loukkaantumisen tunne on totta, voidaan asioista tilanteen rauhoituttua keskustella, sopia ja pyytää ja antaa anteeksi. Lapsen on paljon helpompi hyväksyä itsessään vajavaisuus ja virheiden tekeminen sekä sietää epäonnistumisen, heikkouden ja häpeän tunteita, kun hän saa kasvaessaan eheyttäviä kokemuksia anteeksipyynnöstä ja anteeksiantamisesta.
Kasvattaminen perustuu arvoihin
Kasvattaminen on arvokysymys, jolloin yksikään hyvään pyrkivä kasvattaja ei voi toimia tehtävässään rakentavasti miettimättä omia arvojaan. Arvot ovat vahvasti kulttuurisidonnaisia, sekä maantieteellisesti että työpaikan sisälle rakentuneen toimintakulttuurin kautta. Arvot ohjaavat meitä huomaamaan, mikä on elämässä arvokasta ja tärkeää sekä näkemään maailmassa olevan kauneuden ja hyvyyden. Arvot ohjaavat meitä ratkaisuissamme tekemään itsemme kannalta parhaita valintoja ja päätöksiä.
Millaisiin arvoihin kasvattaminen perustuu?
Ensisijainen arvo on humaaniuteen perustuva ihmisarvo ja lapsen oikeus tulla kuulluksi omana ainutlaatuisena itsenään. Lapsella on oikeus saada kasvaa ihmiseksi sellaisessa ympäristössä, joka tukee ja ravitsee lapsen kokonaisvaltaista kehitystä ja kasvua. Lapsella on oikeus oppimiseen ja hyvinvointiin.
Lapsen omat vanhemmat haluavat taata ydintarpeiden täyttymisen ja silloin kasvatustyö perustuu rakkauteen, hellyyteen, turvallisuuteen, hoivaan ja huolenpitoon, elämään ja itsenäistymiseen valmistamiseen, jotta lapsella on kotoa lähtiessään vahvat juuret ja kantavat siivet.
Arvoista puhuttaessa nousee esiin myös moraaliin ja tunteisiin liittyvät kysymykset. Viime vuosien aikana OPS:n tavoitteiden mukaisesti moraali- ja tunnekasvatusta on tuotu useiden oppiaineiden sisältöihin. Moraalia opitaan myös koulussa käytävillä ja pihoilla; sosiaalisissa tilanteissa, joissa ratkotaan oikean ja väärän rajapintaa. Siellä, missä sattuu ja tapahtuu ja tunteet läikkyvät ja roiskahtelevat ylikin, opiskellaan elämää.
Tunteet ovat erittäin tarttuvia. Aikuinen voi tartuttaa lapseen oman kärsimättömyyden, turhautumisen, kiukun, hermostuneisuuden ja kiireen tunteen. Tällaisten tilanteiden huomaaminen auttaa suuresti arjen rutiineja ja siirtymisiä, kun kykenee ottamaan aikaa ja rauhoittamaan ensin itse itsensä. Hyviä esimerkkejä kotoa on esimerkiksi perheen kiireiset ja joskus jopa kaoottiset lähdöt aamuisin, kun samassa eteisessä on monta pukijaa, villasukat on kateissa ja lapsi ei halua pukea päälleen ulkovaatteitaan. Tai illalla nukkumaanmenon yhteydessä, kun haluaisit lapsen nukahtavan mahdollisimman nopeasti omien tekemättömien töiden tai iltamenosi takia. Olet varmasti huomannut, että erityisesti tällaisissa hetkissä lapsi tuntuu vaistoavan halusi saada hänet joko nopeasti liikkeelle tai nukahtamaan? Tunteesi tarttuu ja lapsi alkaa itsekin hermostua ja vastustella normaalisti hyvin sujuvia rutiineja.
Jos haluat lukea lisää tunteista ja niiden tarttumisesta, lue https://ihmiseksirakastettu.fi/tunteet/
Tunnesäätelytaidot
Kasvatusvastuu kuuluu jokaiselle aikuiselle, riippumatta siitä, onko lapsen tai nuoren biologinen vanhempi tai laillinen huoltaja. Vanhan kansan puheen mukaan koko kylä tarvitaan kasvattamaan lasta, sillä rakkautta osoitetaan myös turvallisuutta luovilla rajoilla. Jos haluat tutustua lisää turvallisuuden rakentamiseen, hyväksynnän ja pedagogisen rakkauden tuomiseen kouluun, lue https://ihmiseksirakastettu.fi/turvallisuus/
Jokaisen kasvatustehtävässä olevan aikuisen, sekä vanhempana että ammattikasvattajana, on hyvä jossain vaiheessa käydä läpi tämä keskustelu itsensä kanssa. Vain aikuinen, jolla on itsellään kosketus omiin tunteisiin, kykenee herkistymään tunnekasvatuksen merkitykselle ja tavoitteille. Vain aikuinen, jolla on vahva yhteys itseensä ja omiin tunteisiinsa, kykenee näkemään lapsessa hyvää silloinkin, kun lapsi toimii väärin. Vain aikuinen, joka rakentaessaan yhteyttä lapseen, tunnistaa oman erillisyytensä, pystyy rajoittamaan lasta ja suhtautumaan lapsen hyökkäävään tai haastavaan käyttäytymiseen rauhallisesti. Yhteys omiin tunnetaitoihin ja kosketus omiin tarpeisiin tunteiden takana ovat edellytys vahvaan kasvattajuuteen. Terve yhteys toiseen ihmiseen vaatii avoimuutta ja erillisyyttä. Tämä pätee sekä vanhemmuudessa että ammattikasvattajuudessa.
Ivalla ja äikkistelyllä kasvatetut lapset oppivat etsimään toisistaan heikkoja paikkoja, joihin voi sohaista. He oppivat pitämään puoliaan painamalla toisia alaspäin. Äikkistelyllä nolatut lapset oppivat olemaan varuillaan ja näkevät maailman turvattomana ja aikuiset epäluotettavina. Osa heistä saattaa saada suuria lommoja kykyynsä luottaa maailman hyvyyteen ja vetäytyvät sosiaalisesta kanssakäymisestä vastaavanlaisia kohtaamisia peläten. Häpeän ja nolaamisen pelon kanssa eläminen on aivan liian raskasta.
Koska jokainen ihmisen tulee todeksi kohtaamisissa, yhteyden kokemuksissa ja suhteessaan toisiin ihmisiin, ole sinä aikuisena peili, josta heijastuu puhdasta rakkautta, hyväksyntää ja turvallisuutta.
Koska jokainen tulee kokonaiseksi saadessaan olla ihmiseksi rakastettu.
