Lokakuussa 2019 liiketoimintaideani alkoi hahmottua mielessäni. Koko syysloman istuin kirjoittaen pieneen muistikirjaani ajatuksia tunteista, tarpeista, läsnäolosta, läheisyydestä, kosketuksesta, vuorovaikutuksesta, ihmisyydestä, ihmiselämän alusta ja sen ainutlaatuisuudesta.
Olen aina kokenut äitiyden vahvasti, voimaannuttavana, arvokkaana ja etuoikeutettuna kokemuksena, joka on kasvattanut minusta sen naisen, joka olen tänään. Se, että olen äiti, ei tee minusta sen enempää naista kuin lapsettomastakaan. Tämä on minun tarinani ja minun kokemukseni. Siksi se on yhtä totta kuin joku toinenkin tarina. Emme voi kilpailla kokemuksillamme tai tuntemuksillamme, emme saavutuksillamme. Meillä jokaisella on tämä yksi elämä ja jokainen on itse vastuussa omasta onnellisuudestaan.
Olen etuoikeutettu ja onnekaskin. Olemme mieheni kanssa saaneet neljä kaunista lasta, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Naisena ja äitinä olen rakastanut jokaista raskauttani ja pitänyt synnytyksiäni äärettömän voimaannuttavina ja maagisina kokemuksina. Oman vauvan kasvua oman sydämen alla ja sydämeen olen rakastaen uppoutunut ihailemaan koko raskauden ajan. Olen iltaisin istuskellut vatsa paljastettuna tunnustellen vauvan liikkeitä, jutellut vauvalle, soittanut vauvalle musiikkia ja meren aaltojen ääniä. Viimeisimmässä raskaudessa vauva potki niin korkealle kylkikaaren alle, että sain pikkiriikkisestä jalkapohjasta kiinni. Olen joskus kuvaillut, että tunsin olevani jonkun suunnattoman suuren ja vavisuttavan voiman ja energian välikappaleena luomalla ja synnyttämällä uutta elämää. Kuin äiti-Maa. Rakastin ja kiedoin jokaisen vastasyntyneeni äitiyteni ja rakkauteni kapaloon, tuoksuttelin häntä ja toivotin hänet tervetulleeksi maailmaan.
Viime syksynä liikeideaa miettiessäni sama asia mietitytti ja liikutti minua suuresti ajatellessani elämän alun eriarvoisuutta. Jokaisen sikiön kehityksen alku, jokaisen äidin tunteet kehittyvää vauvaa kohtaan tai jokaisen vauvan ensimmäiset hetket eivät muodostu samanlaiseksi kokemukseksi. Jonkun äidin raskaus alkaa olosuhteissa tai elämäntilanteessa, jossa vauvaa on vaikea ottaa vastaan tai hyväksyä koko raskautta. Joku äiti kokee suurta huolta tai surua raskauden ajan parisuhteesta, läheisistä, työttömyydestä, mielenterveysongelmista. Äidin jaksaminen ja tunteet heijastuvat vauvaan ja vauva altistuu kohdussa kasvaessaan stressihormoni kortisolille.
Työssäni erityisluokanopettajana olen kohdannut lapsia ja vanhempia, joiden elämän ensi hetkillä ja varhaisessa vuorovaikutuksessa on ollut haasteita, jotka ovat vaikuttaneet kiintymyssuhteen kehittymiseen ja altistaneet häiriöille. Nämä lapsen ja vanhempien kiintymyssuhdehäiriöt heijastuvat lapsen käyttäytymiseen ja näkyvät korjaamattomina kasvun ja kehityksen myötä kaikissa tulevissa ihmissuhteissa.
Idea tuleville äideille, raskaana oleville naisille suunnatusta varhaista vuorovaikutusta ja kiintymyssuhteen kehittymistä tukevasta vertaistuellisesta ryhmävalmennuksesta alkoi saada muotoaan. Samaan aikaan mediasta seuraamani keskustelu äitiysneuvolapalvelujen supistumisesta palasi mieleeni. Keskustelin erään yksityisen neuvolan perustaneen terveydenhoitajan kanssa ja hän kertoi yrittäjäksi siirtymisensä syyn olleen se, että vastaanottoaikoja piti koko ajan rajoittaa ja lyhentää säästösyistä ja hän koki toimivansa omia arvojaan vastaan. Mietin ääneen, että miten odottavaa äitiä tai vastasyntyneen vauvan perhettä voidaan tukea varhaisessa vaiheessa ennaltaehkäisevästi, mikäli terveydenhoitajan täytyy tarkkailla kelloa ja samalla pyrkiä esittämään kysymyksiä mielen hyvinvointiin tai jaksamiseen liittyen. Ei kukaan avaudu itselleen aroista ja henkilökohtaisista asioista, mikäli kokee turvattomuutta, luottamuspulaa tai aistii kiireen neuvolan työntekijässä. Samoin synnytys- ja äitiysvalmennukset ovat poistuneet kokonaan tai lyhentyneet yhteen käyntiin. Ilmeisesti tulevien vanhempien ajatellaan olevan niin itseohjautuvia, että kaiken löytää netistä.
Mutta miten paljon merkitseekään ihminen, neuvolan terveydenhoitajan ammattitaito ja työkokemus, vuorovaikutussuhteen luominen, läsnäolo odottavaa äitiä tai tuoretta perhettä varten? Ihmistä ja aitoa kanssakäymistä ei korvaa kirjat eivätkä videot.
Olet ihme- valmennuksessa yhdistelen äitiysvalmennusta, synnytysvalmennusta, tunnetaitoja, teoriaa kiintymyssuhteesta ja varhaisesta vuorovaikutuksesta, äidin hyvinvointia tukevaa keskustelua ja rentoutumiskeinoja. Nimikin syntyi aivan itsestään. Olet ihme -valmennus kertoo sen, että jokainen vauva on ihme. Elämän ihme.
