Haastava lapsi
Aikuinen kokee lapsen haastavaksi silloin, kun häneltä itseltään loppuu pelimerkit. Jokainen aikuinen määrittelee lapsen haastavuuden omista lähtökohdistaan, vuorovaikutustaidoistaan ja kokemuksistaan käsin. Koska kysymyksessä on aina kunkin aikuisen oma, subjektiivinen kokemus, ei termiä ”haastava lapsi” ole mielestäni sopivaa käyttää yleistävänä, ei-toivotulla tavalla käyttäytyvän lapsen määritelmänä.
Millaista on haastava käyttäytyminen?
Haastavan käyttäytymisen takana voi olla monta erilaista syytä. Yksi niistä on turvaton tai epävakaa kasvuympäristö, joka ylläpitää lapsessa jatkuvaa stressitilaa ja kehon hälytysvalmiutta. Lapsella tai nuorella voi olla jokin kehityksellinen häiriö, neurokirjon diagnoosi tai vahvaa nepsyoireilua. Lapsen tai nuoren omanlainen tapa hahmottaa ympäröivää maailmaa haastaa ja vaikeuttaa kaikkea toimintaa, sillä joustamaton mielenmalli saattaa asettaa hänet täysin vastakkain sosiaalisen kanssakäymisen verkoston eli kaveripiirin kanssa.
Uhmakas käyttäytyminen ja aikuisen vastustaminen ovat vain ulkoisesti näkyviä ja kuuluvia jäävuoren huippuja. Jäävuori-teorian mukaan pinnan alla on aina runsaasti tekijöitä, jotka toimivat ei-toivotun käytöksen laukaisijoina. Tällaisia triggereitä voivat olla jokin tietty asia, tuoksu, tilanne tai tunne ja ne toimivat nopeina laukaisijoina erityisesti silloin, kun lapsi tai nuori kokee jäävänsä yksin tai alakynteen, kun hän kokee olonsa uhatuksi tai pelkää tulevansa nolatuksi. Ulospäin näkyy ja kuuluu ikätasoa kypsymättömämpi, hallitsemattomampi tai aggressiivisempi tapa reagoida, puhua ja toimia. Aivojen mantelitumakkeessa sijaitsevan pelkokeskuksen aktivoima keho reagoi yllättävään tilanteeseen jähmettymällä, pakenemalla tai taistelemalla.
Mitä lapsen tunnekuohussa tapahtuu?
Rajussa kohtaamisessa aikuisen ja lapsen yhteys katkeaa. Aikuinen voi provosoitua ja tipahtaa toimimaan tunnekuohun vallassa, päältä pois napsahtavien järki- ja tunneaivojen jälkeen, pelkillä primitiivisillä liskoaivoillaan. Tällöin aikuinen taantuu vuorovaikutuksessa lapsen tai nuoren tasolle eli hän osallistuu riitaan huutamalla, karjumalla, tempoilemalla, mieltään osoittamalla, kiroilemalla ja nimittelemällä. Lapsi/nuori reagoi menettämäänsä yhteyden ja turvallisuuden tunteeseen vihalla ja välinpitämättömyydellä, sillä turvattomuudesta kärsivä tekee kaikkensa suojatakseen sisimpänsä. Ettei kukaan enää pääse hylkäämään. Ettei kukaan enää satuta. Lapsi huutaa äänettömästi suurilla silmillään: ”Näe minut! Älä jätä minua yksin!”
Mitä aikuisen tulisi tehdä?
Aikuisen ainoa tehtävä on pysyä responsiivisena, ymmärtävänä, turvallisena, luotettavana ja rakastavana aikuisena. Tärkeintä on säilyttää oma malttinsa ja rauhallisuutensa, jotta yhteys ei katkea. Ohjaaminen ja kasvattaminen on aikuiselle vaativaa työtä, mutta niin on kasvaminen ja oppiminenkin lapselle ja nuorelle.
Lapsen tai nuoren uhmatessa käytöksellään hyväksynnän rajaa, hän haastaa aikuista tarkastelemaan kasvatus- tai opetusmenetelmiään ja antaa mahdollisuuden toimia toisin. Lapsi toivoo ja odottaa yhteyttä, turvallisuutta, hyväksyntää, luottamusta ja rakkautta. Lapsi toivoo suurta ja lämmintä rauhoittavaa syliä, pedagogista rakkautta, turvapaikkaa, jossa saa rauhoittaa ensin itsensä ja tankata sitten uskoa omien taitojen ja vahvuuksien kehittymiseen hetkittäisestä epäonnistumisesta huolimatta. Ja lupaa jatkaa luottavaisena harjoitteluaan!
Sillä kaikkein tärkeintä on vakuuttaa ja saada lapsi ymmärtämään ja luottamaan, että huonoinakin hetkinä hän riittää ja kelpaa. Hänen ei tarvitse muuttua toisenlaiseksi ansaitakseen hyväksyntää, vaan hän on sellaisenaan, keskeneräisyydestään huolimatta, ihana, rakas, arvokas ja ainutlaatuinen.
Hän tulee rakastettuna ihmiseksi, ihmiseksi rakastetuksi!
4 Responses
Kiitos hyvästä ja herättävästä tekstistä ❤️ Yhden ’haastavan lapsen’ annan lähteä kokeilemaan omia siipiään nyt yllättävän vahvana. Toinen ’haastava lapsi’ haastaa minua äitinä melkein päivittäin, mutta tekstisi luettuani, ymmärrän taas paremmin miten voin tätä pientä eniten auttaa tunnekuohuissa.
Kiitos ❤️
Kiitos kommentistasi!
On todella arvokasta saada palautetta ja kuulla tekstin herättämistä ajatuksista.
Vanhemmuudessa parasta onkin se, että harjoittelutilanteet toistuvat yhä uudelleen ja omaa toimintaa on mahdollista hienosäätää tarpeen mukaan. Virheitä tulemme kaikki kasvattajina tekemään, se on varmaa. Kuitenkin jo tieto omista mahdollisuuksista helpottaa lasta selviytymään vahvoista tunnekaappauksista auttaa kovasti.
Lempeitä harjoitteluhetkiä tästä eteenpäin!
Satu
Hei Satu!
Kiitos moninäköalaisesta blogi kirjoituksestasi ”Haastava lapsi”.
Kirjoituksestasi heijastuu tietoisen, välittävän, ajattelevan, vastuullisen, oikeudenmukaisen
ja rakastavan ihmisen henki. Huomaan, että kirjoituksesi aiheutti minussa kiinnostusta nostamaasi
tärkeää aihetta kohtaan. Tunnen halua jakaa kokemustani ja sitä mitä kirjoituksesi minussa nostaa.
Annoin ajan kulua ja alitajunnan tehdä työtään, odottaa oikeaa hetkeä, milloin voin jakaa sitä työtä.
Nyt on se hetki.
Oivalluksesi siitä, että lapsen ja aikuisen välisessä haastavassa ristiriitatilanteessa aikuisen kokemus
on subjektiivinen, on aivan oikea. Samoin se, ettei käsitettä ”Haastava lapsi” saa yleistää edellä mainitusta syystä.
Hienoja oivalluksia molemmat! Olen saanut sinusta kuvan kasvatukseen liittyvänä ammattipedagogina.
Itse kirjoitan ajatuksiani maallikon kokemuksista syntyvinä ajatuksina ja havaintoina.
Kiitollisena siitä, mitä muiden ihmisten kohtaaminen on minulle opettanut sekä kirjallisuus,
joka toimii lähteenä elämän ilmiöiden ymmärtämisessä.
Mutta myös kokemukseni lapsista ja nuorista värittävät tietoisuuttani.
Olen aina suhtautunut ja kokenut lapset ja nuoret, maailmaa muuttavina,
tulevaisuutta rakentavina ja omassa tietoisuudessaan tai tiedostamattomuudessaan elävinä.
Hahmotan sukupolvien välin ikään kuin vanha ja uusi maailma.
Olen hiljattain oivaltanut, että tämä on vain kronologinen näkökulma.
Sen lisäksi on ainakin kokemuksellinen ja henkinen maailma, jotka molemmat ovat osittain irti kronologisuudesta.
Me kukin elämme omaa ikäkauttamme ja elämäämme omassa ajassamme ja
sisäisessä maailmassa jota kuvaan sanalla spirit .
Tämä on kokonaisuus mistä ajatukseni ja huomioni kumpuavat.
Haastava lapsi tarvitsee aikaa. Oman kokemukseni ja tietojen avulla olen ymmärtänyt,
että kasvatustyötä tekevät ovat aikaresurssien osalta todella heikoilla.
Jatkuva kiire, raportoinnit, suunnitelmat, järjestelmät, koulutukset ym. kuluttavat niitä
ehkä enemmän kuin lasten kohtaaminen.
Valitettavasti nyky-yhteiskunnassa vinoutuneet arvot asenteet sekä tavoitteet
asettavat kasvattajat niin ammatillisissa, kuin yksityiselämässä haastaviin ajanjako tilanteisiin.
Kiire sokaisee.
Lapsi ja nuori jää usein yksin, vaikka aikuinen olisi aina läsnä.
Kun lapsi tai nuori on tunnemyrskyssä, heitä ei saisi jättää yksin. Niissä tilanteissa, jos
missä, aikuisen tietoinen läsnäolo on arvokasta pääomaa. Tunnetilan rauhoittuessa lapsi tai nuori on
kuluttanut henkistä energiaansa joten ”taisteluvirtaa” ei ole enää niin paljon. Se saattaa olla oivallinen
hetki, jolloin pääsee puhumaan tunteista, kysymään ja keskustelemaan mitä tapahtui ja miksi?
Mutta, mutta….sitä aikaa tarvitaan. Useinhan tilanteet menevät tyyliin ”tule sitten takaisin huoneestasi, sitten kun olet rauhoittunut”. Näin olen ainakin itse tullut toimineeksi oman aikuisen ”kiireen” valtuuttamana.
Kysymys on loppujen lopuksi ollut omasta tietoisuudesta ja arvoista. Ja näin jälkeenpäin asiaa ajatellen, se sattuu ?.
Mikä on lapsen tai nuoren haastavan käytöksen takana? Ne syyt, mistä haastava käytös kumpuaa
ovat milloin mitäkin. Luonnollisia, esim. lapsen ja nuoren kasvuun liittyviä kuten ikäkausimurrosikä ja sairaus
tai ”luonnottomia”, ulkopuolisten ja/tai sisäisten traumojen käsittelemättömyydestä kumpuavia
hallitsemattomia tilanteita. Aiheutuneiden syiden tiedostaminen toki auttaa ymmärtämään lasta
ja toimimaan kokonaisvaltaisemmin tilanteen purkamisessa mutta se on mielestäni sivuosassa.
Uskon, että kaikki haastavan käytöksen takana olevat moninaiset syyt kanavoituvat
aina yhden kanavan kautta ja se on kuulluksi ja huomamattomaksi tuleminen.
Se on loppujen lopuksi suurin syy meillä kaikilla tiedostettuun tai tiedostamattomaan pahaan oloon.
Päinvastoin kuin aikuinen, lapsella tai nuorella ei ole vielä syntynyt riittävästi tunnetaitoja tai kokemuksia,
miten purkaa pahaa oloaan sosiaalisesti normitetulla tavalla. Emmehän me aikuisetkaan aina kykene siihen ? .
Yhteyden saaminen lapseen tai nuoreen on avain hallitsemattomasta käytöksestä kärsivään lapseen.
Sen onnistuminen vaatii aitoa läsnäoloa ja kiinnostusta sekä paljon aikaa lapselle tai nuorelle.
Mistä syntyy aito kiinnostus? Pitämällä itseään ”valveilla” nuorten maailmassa olevista asioista ja ilmiöistä
on ensimmäinen edellytys ja samalla myös haastavin.
Kun ajattelee asiaa omasta aikuisen kokemuksesta ja näkökulmasta esimerkin tavoin, ehkä ymmärtää asian paremmin?
Ajatellaan kahta samanikäistä vanhusta, joilla molemmilla on kohtuullinen muisti ja ymmärrys tallella. Toinen seuraa aikaansa ja pystyy keskustelemaan asioista vertaisena ja toinen on uppoutunut oman elämänsä kertaamiseen, ikään kuin muistojensa haavemaailmaan. Mieti, millainen yhteys mahdollistuu molempien kanssa? Totta kai, molemmilla on silti sama rikkomaton ihmisoikeus, mutta ainakin oman kokemukseni mukaan syntyvä yhteys ja valitettavasti myös asenne heihin on erilainen.
Aitoon yhteyden saamiseen kuuluvat myös erileiset lähestymistavat. Se tieto mitä meillä jo on lapsesta tai nuoresta auttaa yhteyden luomisessa. Jos esimerkiksi tiedät, mikä on musiikin merkitys lapselle ja nuorelle voit lähteä siitä liikkeelle. Itse olen huomannut, että musiikilla ja peleillä on valtava merkitys esimerkiksi nuorille. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että ne ovat melkein aina takuuvarma yhteyden luomiskanava nuoriin. Erittäin tärkeitä ovat myös vaatteet, kaverit tai niiden puuttuminen sekä valitettavan usein myös koettu kiusaaminen, iästä riippumatta! Onko lapsi tai nuori kiusattu, kiusaaja vai kiusaajan
”hoviin” liittynyt, itseään samalla vaistonvaraisesti suojeleva seuraaja?
Taitava yhteyden luoja käyttää koko tiedossa olevaa materiaalia apuna ja ellei sitä ole, hän hankkii sitä. Samoin erilaiset luovat sanattomat tai sanalliset kommunikointitavat puhe, hiljaisuus, yhdessä kuunteleminen, lukeminen, elokuvien katseleminen, maalaaminen ja monet muut keinot hyväksikäyttäen voi auttaa löytämään pikkuhiljaa yhteyden.
Yhteys ei saa olla suoritus vaan päämäärä.
Mitä haastavammasta lapsesta on kyse, sitä pidempi aikaresurssi tarvitaan.
Yhteyden saamisen jälkeen alkaa luottamuksen rakentaminen.
Aikuisen tulisi olla tietoinen ja ymmärtää mitä maailmaa lapsi tai nuori elää.
Ihmisen syvin tarve on tulla kuulluksi ja nähdyksi.
”Määränpää ei milloinkaan ole paikka, vaan uusi tapa nähdä asioita.” Henry Miller
Kaunis kiitos Jalo blogi-kirjoitukseni tuottamasta filosofisesta pohdinnasta!
Avasit taitavasti kaiken kirjoittamani ja ajatustesi lukeminen tuotti minulle suurta iloa. Kiitos!
Kaiken vuorovaikutuksen ytimessä on todellakin humaani ihmisarvo ja meidän kaikkien yhtäläinen nähdyksi, kuulluksi, hyväksytyksi ja rakastetuksi tulemisen ydintarve. Joskus saatamme haavoittuvina piilottaa ydintarpeen niin hyvin, ettemme itsekään ymmärrä mitä haluamme tai tarvitsisimme. Huonona hetkenä tämä pätee niin lapseen kuin aikuiseenkin.
Tällaisen vuorokeskustelun toivon avaavan mahdollisimman monen lukijan silmät aikakauden haasteille, kiireelle, somelle, yksilöajattelulle, mutta myös rakkauden, kiintymyssuhteen, kasvatustyön ja humaaniuden merkityksellisyydelle ja mahdollisuuksille.
Toivon sinulle lempeätä lovee ja levollista läsnäolon voimaa!
Satu