Minä tulin ensimmäistä kertaa äidiksi pian 28 vuotta sitten vuonna 1992. Miten odotinkaan kuukausittaisia äitiysneuvolakäyntejä luotettavan Liisa-terveydenhoitajan luona Kaijonharjun terveysasemalla Oulussa! Kaikki se salaperäinen ja mystinen odotus tuli aina askeleen todemmaksi kuullessani vauvan nopeat ja vahvat sydänäänet ja saadessani kiireetöntä huomiota vauvaa ja minua, ensimmäistä kertaa raskaana olevaa nuorta äitiä kohtaan.

Sain käydä neuvolassa kuukauden välein aina ensimmäisestä käynnistä alkaen. Äitiysvalmennus toteutui ryhmässä neuvolan tiloissa ja lisäksi kävimme tutustumassa OYS:n synnytysosastoon ja synnytyssaliin, jossa meille esiteltiin ja kerrottiin eri laitteista ja toiminnoista synnytyksen aikana. Ultraäänitutkimus tehtiin raskauden aikana yhden kerran, noin puolivälissä raskautta.
Synnytettyäni punatukkaisen prinsessani vietin kolme vuorokautta synnyttäneiden vuodeosastolla ja sen jälkeen meidät siirrettiin ensisynnyttäjille tarkoitetulle vierihoito-osastolle, jossa vauvan hoidosta huolehdin pääasiassa minä itse. Nuori isikin pääsi harjoittelemaan vauvan vaipanvaihtoa, käsittelyotteita ja kylvettämistä kätilön henkilökohtaisessa ja lämpimässä ohjauksessa. Viikko synnärillä vauvan syntymän jälkeen oli vain niin pitkä aika, että aloin anelemaan kotiin pääsyä neljännen päivän jälkeen; tokikin ilman tulosta. Nyt neljä lasta synnyttäneenä ajattelen, että kunpa olisin osannut nauttia lapsivuodeajasta lempeydellä itseäni kohtaan, sen sijaan, että keskityin pyytämään aamusta alkaen kotiin.
1990-luvun alussa puhuttiin lama-ajasta ja säästämisestä, mutta äitiysneuvola- ja synnytysasioissa ei säästetty. Ainakaan, kun verrataan tämän päivän palveluihin.
Äitiysneuvolakäynnit nykyään
Olen keskustellut äitiysneuvolassa työskentelevien terveydenhoitajien kanssa tämän päivän neuvolatyön haasteista ja kaksi heistä on kertonut, että yksityissektorille hakeutumisen syy oli kiire ja aikapula asiakastyössä. Sydämellään ja korkealla arvopohjalla työskentelevät eivät kaikki kykene palvelemaan asiakkaitaan vartin aikataulutuksella (15 min/käynti). Jatkuvasti mukana kulkee ajatus, että pitäisi kysyä ennaltaehkäiseviä kysymyksiä perheen ja pariskunnan jaksamisesta sekä mielen hyvinvoinnista samalla peläten, että jos asiakas alkaa avautumaan, aikataulut heittävät häränpyllyä. Yhtään asiaa ei helpota sekään, että terveydenhoitajat miettivät, että kiireessä yksikään pariskunta tai odottava äiti ei koe oloaan riittävän turvalliseksi ottaakseen huolen tai asian itse esiin.

Olet ihme -valmennus
Nämä keskustelut käytyäni alkoi mielessäni rakentumaan uudenlainen äitiysvalmennus. Olet ihme -valmennus sai nimensä elämän ihmeestä. Ihmeestä, jota jokainen raskaana oleva äiti kantaa sydämensä alla vatsassaan yhdeksän kuukauden ajan. Naiseuden ylivoimaisesta kyvystä kasvattaa sisällään uutta elämää, uutta ihmistä, ihmettä.
Työssäni luokanopettajana ja erityisluokanopettajana olen saanut nähdä yli 20 vuoden aikana paljon toimivia perheitä. Perheitä, joissa vuorovaikutus nojaa vahvaan rakkauteen. Perheitä, joissa lapsen on onni kasvaa ja kehittyä. Olen kuitenkin nähnyt läheltä myös niitä epävakaasti ja turvattomasti kehittyneitä kiintymyssuhteita. Perheitä, joissa lapsi elää jatkuvassa rakkauden puutteessa ja turvattomuudessa. Välttävästi kiintyneen lapsen kiintymyssuhdehäiriö tulee heijastumaan hänen kaikkiin ihmissuhteisiinsa lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden aikana.
Tasapainoisen raskausajan merkitys
Kiintymyssuhde alkaa kehittyä jo raskauden aikana ja se ennustaa myöhemmin kehittyvää vuorovaikutussuhdetta äidin ja lapsen välillä. Jo raskauden aikana voi alkaa eriarvoisuuteen johtava kehitys. Siihen, miten toivottu vauva A saa kasvaa ja kehittyä oksitosiinihormonin rakkaudellisessa ja humalluttavassa euforiassa. Miten äiti nauttii raskaudesta ja saa jakaa kokemuksen yhdessä vauvan isän kanssa. Yllätysvauva B kelluu yhdeksän raskauskuukautta stressihormoni kortisolissa. Äiti saattaa odottaa vauvaa yksinhuoltajana, elää kuormittavaa ja stressaavaa elämänvaihetta. Koko raskauden hyväksyminen on saattanut olla työlästä. Mieli heittelee hormonien vaikutuksesta ja äiti saattaa kokea huonommudeen tunteita jo ennen kuin vauva on edes syntynyt tai äitiys edes alkanut. Miten erilaiset lähtökohdat ihmistaimilla saattaakaan olla syntyessään tähän maailmaan.

Ja silloin tiesin, mitä haluan luoda! Haluan rakentaa uudenlaisen äitiysvalmennuskonseptin tukemaan tulevia äitejä! Valmennuksia, joissa tuetaan äitejä rakentamaan tietoisesti varhaista vuorovaikutussuhdetta ja kiintymyssuhteen muodostumista. Haluan päästä kertomaan teoriaa raskaudesta, sikiön kehityksestä, synnytyksestä, vanhemmuudesta, parisuhteesta ja synnytyksestä. Tahdon kertoa rakkaudesta, rentoutumisesta, kosketuksesta, läheisyydestä ja positiivisen ajattelun merkityksestä. Haluan kulkea rinnalla tämän uskomattoman matkan kaikenlaisten äitien kanssa, jotta vauvoilla olisi paremmat ja tasaveroisemmat mahdollisuudet syntyä äidille, jonka sydän on jo ehtinyt avautumaan vauvalle. Ihmeelle, jolle on jo rakentunut paikka äidin sydämeen. Haluan tukea äidin kokonaisvaltaista hyvinvointia, sillä äidin hyvinvointi on myös vauvan hyvinvointia!

Olet ihme- valmennus on mahdollista ostaa sekä yksityisenä että ryhmämuotoisena valmennuksena. Valmennusryhmään ilmoittautuminen kotisivujen ajanvarauksen kautta ja kiinnostuessasi yksityisvalmennuksesta, ota yhteyttä satu@ihmiseksirakastettu.fi.