Epävarmoina aikoina ihmisillä on mahdollisuus pysähtyä ja arvioida toimintaansa, arvojaan, ajankäyttöään ja priorisointejaan. Kovat vaatimukset, kohtuuttomalta tuntuvat uhraukset ja usein myös epävarmuus ja pelko tulevasta ohjaavat ihmisiä liittoutumaan ja hakeutumaan toistensa yhteyteen. Liittyminen toisiin ihmisiin lisää elämän merkityksellisyyttä ja pystymme osoittamaan rakkautta, välittämistä, empatiaa ja huolenpitoa jopa itselleen ennestään tuntemattomille ihmisille.
Viruksen jyllätessä ja meidän odottaessamme kodeissamme, mitä seuraavaksi tapahtuu, olen jo huomannut jotain ihastuttavan positiivista. Facebookista olen saanut lukea useiden kavereiden päivityksiä odottamattomasta vapaa-ajasta ja viikonlopun aikatauluttomuudesta. Ihmiset hihkuvat positiivisesta ongelmasta, kun suurperheen vanhemmille vapautui yllättäen runsaasti aikaa lasten harrastuskuskausten peruuntuessa koko keväältä. Myös työpaikkojen ohjeistus etätyöstä ohjaa vanhemmat työskentelemään kotoa käsin ja koko perheen yhteinen aika on lisääntynyt huimasti. Ihmisillä on ollut lupa hyggeillä huolella, laittaa yhdessä ruokaa ja istua pöydän äärellä keskustellen ja oikeasti nähdä ja kuulla toistensa kiireettömästi. Joutilaisuus saattaa synnyttää aivan uusia tapoja suhtautua elämään ja muutoksiin sekä voimme uudelleen löytyneen luovuuden avulla ratkaista asioita eri tavalla kuin aiemmin.
Perheettömille ihmisille vapaa-ajan määrä saattaa tuntua liiankin runsaalta, mutta ajan henki saattaa rohkaista laskeutumaan itseen ja kysymään itseltä, mikä on minulle oikeasti tärkeää ja kysymyksiä, jotka saattavat ohjata tulevaisuuden valintoja. Valintoja, jotka ovat saattaneet kulkea mukana pitkään, mutta joiden äänen olemme vaientaneet.
Luopuminen
Luopuminen jo sovituista ja suunnitelluista voi olla hyvin rankkaa ja ihmisen saattaa tuntea itsensä surulliseksi, vihaiseksi , pettyneeksi ja turhautuneeksikin. Tavoitteeseen on saatettu valmistautua huolella pitkään ja se on määrittänyt olemista ja elämistä jokaisena päivänä.
Vanhan loppuminen vapauttaa aikaa ja tilaa uuden alkamiselle. Yhden oven sulkeutuminen ei ole kaiken loppu, vaan uusien ovien avautumisen mahdollisuus. Kun ihminen pakotetaan tarkastelemaan asiaa uudesta itselleen tuntemattomasta näkökulmasta, on käsillä myös mahdollisuus löytää jotain aivan uutta. Tämä hetki yhdistää meidän kaikkien ajatteluamme, ohjaa suhtautumistamme toisiimme ja tarkastelemaan arvojamme.
Fyysisesti etäällä, henkisesti läsnä
Epidemian aikana presidentti Sauli Niinistö kehotti kansalaisiaan pysymää fyysisesti etäällä toisistaan, mutta olemaan henkisesti läsnä toisillemme. Tämä sydämenviisaus painuu sydämiin.
Yksilön etuja ja oikeuksia korostavaa ajatusmallia on ravisteltu kunnolla. Maapallon laajuuinen hätätila on pakottanut ihmiset hakeutumaan kohti kollektiivista yhteisöllisyyttä. Tästä haluan nostaa Italian esimerkiksi.
Italiasta tuli Euroopan pandemiakeskus, ihmiset ovat kotikaranteenissa ja maahan on julistettu kansallinen hätätila. Ihmisten ajattelisi kutistuvan ja käpristyvän pelon ja uhan alla piiloon omiin koteihinsa. Mutta mitä tekevät italialaiset? Pelko on muuttunut yhteisöllisyyden kauniiksi ilmentymäksi. Jos mahdollista, italialaiset ovat avanneet sydämensä lopunkin auki rakkaudelle. Kuvat ja videot Italiasta kertovat kansasta, joka hakeutuu yhteyteen ja yhteisöllisyyteen. Kansalaiset kokoontuvat Facebookissa leviävien FlashMob-tapahtumien myötä kerrostalojen parvekkeille soittamaan, laulamaan ja konsertoimaan. Tänä aamuna katsoin videota, jossa parveikkeilleen kokoontuneet ihmiset taputtivat ja aplodeerasivat useiden minuuttien ajan Italian lääkäreille ja sairaanhoitajille kiitoksesta ja kunnioituksesta heidän taistellessa ja työskenneellessä tauotta sairaaloissa ympäri maan.
Lisäksi joissain osissa Kiinaa ihmiset ovat vuosien tauon jälkeen saaneet katsella sinistä taivasta ja taivaalla lipuvia pilviä. Pandemian vaikutukset teollisuuteen ovat pysäyttäneet tehdastuotannon ja ilmansaasteet Kiinan päällä olevassa ilmakehässä ovat radikaalisti vähentyneet.
Ohjaus takaisin tärkeiden asioiden äärelle
Uskaltaisimmeko ajatella elämää maapallolla filosofisesti niin, että tätä kaikkea ohjaa suuremmat voimat, suurempi älykkyys ja tarkoitus? Voisimmeko löytää tämän kaiken takaa positiivisia asioita ja merkityksiä? Mitä tämä opettaa maapallon ihmisille yhteisöllisesti ja kollektiivisesti?
Meistä kukaan ei hallitse tulevaisuutta eikä sen tapahtumia. Voimme ainoastaan keksittyä huolehtimaan itsestämme sekä läheisistämme. Nyt on aika laskeutua olemassa olomme ytimeen ja tutustua itseemme. Negatiivisen sävyn korona-viruksesta muuttuu kotona-virus, jolla on voima tuoda ihmiset yhteen.
Tarvisiko ihmiskunta oikeasti tällaisen muistutuksen siitä, miten meidän tulee elää? Mitä on humaanius? Miltä tuntuu olla yhteydessä toisiin ihmisiin niin fyysisesti kuin psyykkisesti? Miten omaa elämää voi yksinkertaistaa, karsia tai pelkistää? Mitkä ovat arvoni? Miten voin huomioida ympäristöäni ja tehdä kestävämpiä ratkaisuja omassa arjessani?
Minä korvataan sanalla me. Minulle korvautuu meille. Tästä selviydymme yhdessä.
Koska me olemme rakastettuja.
